Päivä on ollut jotenkin alakuloinen. Tai minä. Yksi ystävä kävi kylässä olemassa joka asiasta eri mieltä ja toinen ystävä, jonka kanssa on ollut riitaa, on ilmeisesti leppynyt hieman. Tai sitten vaan taas sovin "liittolaiseksi" erääseen asiaan.

Ennen olisin noistakin jaksanut ottaa ongelman, mutten jotenkin enää. Ihan sama. Eipä tuollaiset asiat mun elämää liikauta raiteiltaan. Enää nykyään ei jotenkin jaksa keskittyä yksityiskohtiin sitäkään vähää, kuin ennen.

Aamu oli niin absurdi, etten tiedä mitä ajatella. Olis hihityttänyt jos se ei olis ollut tavallaan niin surkuhupaisa tilanne. Tai paremminkin naurettava. Vaan eihän miehille sovi nauraa, varsinkin kun ne (kerrankin) yrittää jotain oikein kovasti..

Hupaisaa. Hetki sitten kritisoin erästä siitä, että kertomansa asiat menevät jatkuvasti pinnallisempaan, arkisempaan suuntaan, eikä vaivaudu enää raapimaan sitä pintaa syvemmältä. Vaikka samaa sitä tekee tässä koko ajan itse; jos ei ole sellaista sopivaa vitutusta päällä, tulee blogiin kirjoiteltua just niin ympäripyöreitä ettei se kiinnosta edes itseä.

Mä vaan hirmu harvoin olen nykyään vittuuntunut (tai innoissani, tai ylipäänsä minkään ison tunteen vallassa) ettei mistään oikein tule mitään, kunnolla. Tosi outoa ja ahdistavaakin.