Ruma mustasukkaisuus nostaa taas päätään. Pysyis pois kun on tähänkin asti pysynyt.

Taas sitä mennään. Hooh.

Oon oikeastaan aika ihastunut Miuhun. Taas. Se vaan osaa mut niin hyvin.

Mä olen kyllä yleensä niin vitun myöhäisherännäinen kaiken suhteen, että tajuan vasta hyvät asiat sit kun ne on menneet musta ohi, mut mitäs jos nyt koittas skarpata.

Niinjoo, panikoin koko viikonlopun kun perjantaina duunissa saikkulappua viedessä palkanlaskija sanoi että Tj haluaa pitää jonkun hemmetin palaverin tai puhuttelun tms vittumaista mulle maanantaina. Ei se sit ollukaan muuta kuin että roikun kuulema muualla kun työpisteellä liikaa enkä tee töitä. Tj:n asenne oli ihan että "anteeksi kun nipotan mut pakko sanoa kun joku on valittanut". Ei siinä mitään, sanoinkin että joo, kyllä mä ramppaan röökillä silloin kun mulla on siihen aikaa, mut EN silloin kun mulla ei aika sellaseen riitä. Eli työtilanteen mukaan.

Kyllä mä tiedän että kuka sen valituksen on käynyt tekemässä, yks vitun vanha harppu, joka leikkii jotain työnjohtajaa siellä kun meidän oikea työnjohtaja on lomalla. Sitä ottaa päähän kun en hyppää sen pillin mukaan, vaan otan toimintaohjeet vain ja ainoastaan työnjohtajalta tai Toimitusjohtajalta. Ihan vittuillaksenikaan en sanonut sille tänään mitään, mutta asiasta puhutaan rouvan kanssa vielä.
Mulla ei ehkä ole mailman vaikein työ (= lue; sopi vaikka idiootille), mut mä otan TYÖN silti vakavasti ja ikävä kyllä, osaan ajatella itse.

Niih, monta kertaa oon taas istunut tuijottamassa ruutua ja on pitänyt kirjottaa, mut en ole saanut aikaiseksi. Viime viikko oli ihan arsesta, vierotusoireet oli loppujen lopuksi perjantaina sitä luokkaa että jouduin pyytään naapuria heittämään mut lääkäriin ja sit jouduin soittaa faijalle että tulee hakemaan mut sieltä pois. Vaikka olisin suht iisisti päässyt edes takas metrollakin, mut olo oli niin kammotus ettei uskaltanut lähteä sompaamaan. Nyt on taas Cipralexia 10mg/pvä, odottelen tässä josko päälääkäri soittelis kohta ja kertois että miten kokeillaan nyt sitä lopettamista. Muuten olo on normalisoitunut jo ja vierotusoireet on poissa, mut päätä särkee neljättä päivää ja väsyttää taas ihan kamalasti.

Vedin ihan ultimaaliset raivarit Miulle perjantaina, kun se lähti kavereidensa kanssa illalla jonnekin pelaamaan, ja ne pelithän on sellaisia että se palaa sieltä joskus kolmen- viiden välillä aamuyöstä. Mulla oli edelleen perjantaina ihan hirvee olo ja koirien kusettaminenkin työn ja tuskan takana, niin se apina häipyy jonnekin pelaamaan, saatana.
Muutenkin iski taas joku epäusko mihinkään suhteisiin. Ok, paska olo ja ehkä lievä paniikkiolokin vaikutti sen verran et olisin halunnut työntää Miun taas kertaheitolla ulos mun elämästä, että jos se jättää mut tollasessa tilanteessa yksin niin mitä vittua, pärjään mä yksinkin, pitäköön tunkkinsa. (Jep, mulla on tapana panikoitua.)

Nojoo. Riidat on sovittu ja oon ihan ihkuna taas. Aika kiva fiilis. Paitsi että se on torstaina lähdössä duunikavereidensa kanssa laivalle, ja kai ens kuussa TAAS laivalle jollain vitun heviporukalla ja mua vituttaa, koska kyllä mä tiedän mitä risteilyillä tehdään. Been there, done that.

Pässä surisee, kumisee, puhisee ja nykii. Ei pysty nukkumaan, ei pysty valvomaan, ei voi puhua puhelimessa (kun se vihloo korvaa), ei voi keskustella (kun ei pysty keksittymään muiden sanomisiin). Loppuis jo. Tänään karkasin tunnin etuajassa töistä ja huomenna menen lääkäriin. Pikkasen riskialtista tehdä töitä niillä koneilla tässä kunnossa. Puhumattakaan pilalle menneen materiaalin määrästä.

Mä inhoan noita meemejä mutta yksi hauska löytyi.

Mullakin on bändi, nimeltään Aberdeen North, ja miedän uusin levy on nimeltään Resist Liking You Back. Levyn kansitaide on Ihan Jotain Muuta:

Joopa. Tämä La Plus Doucen blogista.

... olen ollut oksentamatta pitkään. Oikeastaan kesästä asti on mennyt näin. Tuli vasta mieleen. jotain positiivista.

... mulla ei ole ollut J:tä ikävä enää aikoihin. Itseasiassa poistin sen skypestä ja puhelimesta. Sen "melkein vahingon" jälkeen ei ole tehnyt mieli olla sen kanssa yhteydessä, enkä ole ollutkaan. Olen satavarma ja vakuuttunut (tai lähinnä toivon), että sen pelleilyt ja avovaimonsa pettämiset tulevat vielä ilmi ilman muakin. Se on niin tyhjä ihminen. Se on niin vitun tyhjä ihminen, että melkein inhottaa, että se on vaikuttanut niin paljon siihen, kuka olen.

... kirjoitan tänne taas ihan hulluna, monta kertaa päivässä.

... mä olen deletoinut tietyt ystävät mun lähipiiristä. Ehkä siksi, että olen yleensä se baarireissujen hilavitkutin hörhö, joka laukoo idiooteimmat jutut, ja nyt musta ei ole siihen. Ei ainakaan vielä.

... mulle on ollut helppoa kotiutua vieraassa seurassa omaan kotiin tai jonkun toisen kotiin baarista, vaikka mä en oikeasti pidä siitä. Mulle sopii paljon paremmin vakikainalo ja turva, kuin satunnaiset tuttavuudet.

Kai tarvitaan tietty määrä sekavuutta nähdäkseen jänniä asioita itsestään. Taas opin hieman lisää.

Huimaa pyörryttää, vittu saatana.

Mä vihaan tätä!

Tätiä kirjoituttaa.

Mä epäilen, että tästä tulee jonkinlainen "watch her fall"- tyyppinen ratkaisu, käyn niin ylikierroksilla. Mulla on iltavuoroviikko ja heräsin 7:20, nyt kello on kahdeksan..

E.M. jäi just kiinni söpöilystä; tuolla se halii Vauvakoiraa ja putsaa vauviksen korvia. E.M. on aina olevinaan niin pirun cool, ettei se voi muiden nähden edes olla ystävällinen vauvalle. Ehkä E.M.:kin meni sekaisin maman omituisesta heräämisajasta. Kohta voisi viedä lauman ulkoilemaan, mikäli ne suostuu tällaiseen aikaan lähtemään. Pikkuneiti ja Narttu nukkuu vielä.

Mä olen vähän liian hyvällä tuulella, ollut eilen ja tänään, että vähän pelottaa mikä tästä taas seuraa. Jotenkin jo niin tottunut siihen, että aina kun menee edes hetki hyvin, tulee takapakkia rankalla kädellä.

Mulla oli kai jotain melkein oikeaa kirjoitettavaakin, mutta tänään tuntuu taas helpommalta mennä kulissit visusti pystyssä "eimuamikäänvaivaa"-linjalla, näköjään jopa itselleni. Ehkä se on välillä ihan hyväksikin? Tahallaan masennuksessa rypeminenkään ei liene hyvä.

Eräs jyrsijä yritti juuri tehdä itsemurhan murtautumalla asumuksestaan ja loikkaamalla sieltä kolmen rottakoiran ja yhden metsästyskoiran nenän eteen. Tarttiskohan se terapiaa?

Aamulla oli puhelinaika päälääkärisedälle. Heräsin puhelimen soittoääneen, vaikka herätyskello oli ollut joskus tuntia aikaisemmin soimassa. Puhelun jälkeen nukuin reippaasti nelisen tuntia, eli siis koko aamu ja aamupäivä meni unten mailla. Järjettömät unenlahjat mimmillä. En tiedä kuinka niin sikeästi nukuinkin.

No joka tapauksessa, tarkoituksena oli vinkua uusi resepti, kun saamattomana viimeisen napin nappasin sunnuntaina, eikä jatkosta tietoa.
Päälääkärisetä yllättikin kysymällä, josko haluaisin kokeilla nyt lääkityksen lopettamista. Tietysti haluan, ja nyt kokeillan. Ainoa huono puoli saamattomuuteni takia tässä on nyt se, että lopetan napit nyt kuin seinään, ja sehän jo tiedetäänkin mitä sitten tapahtuu. Eli katotaan miten mä pysyn tolpillani loppuviikosta :/ Huimaus ja päässä "nykivä fiilis" oli edellisen nappitauon aikana aika järkyttävää. Tosin silloin annostuskin oli puolet vahvempi kuin tällä hetkellä. Kai.

Anyways, ihan hyvillä fiiliksillä kun saan kokeilla taas että miten pää toimii ilman nappeja, periaatteessa mä inhoan kaikenlaista jatkuvaa lääkitystä (siksi mulla ei e-pillereitäkään ole), mutta vielä enemmän mä kyllä inhoan niitä paniikkeja. Mut toisaalta mä epäilen että mun mieliala muuten paranee kunhan saan noi lääkkeet vittuun mun elimistöstä. Ainakin toivon. Ja ehkä mua sit taas kiinnostaa kaikki asiatkin enemmän. Seksikin, toivottavasti, kieltämättä outoa että 'bout puoleen vuoteen ei ole tehnyt oikeiasti mieli. Outoa. Multa.

IPO oli kumma tänään. juteltiin messengerissä jonkin aikaa, ja vuodatin sille just tätä mun juttua. Se kysyi että miltä paniikit tuntuu. Kerroin, ja sanoin sitten lopuksi jotenkin, että kun on se pahin kausi menossa (että joutuu vetään rauhoittavia joka ilta pystyäkseen nukkumaan), niin tuntuu koko ajan että näkee ihmisistä niiden jatkuvasti kuolemaa tekevät ruumiit, ei muuta. Ja IPOn mielestä se oli jollakin tapaa kauniisti sanottu. Outo mies, mutta sitähän se on.

Kirjoittaminen näköjään sujuu taas. Oon monta iltaa ollut jo päivittämässä tänne jotain, mutta viiden minuutin ruudun tuijottamisen jälkeen oon vain sulkenut selaimen.

Tänään oli pitkästä aikaa kaunis olo. Tai äsken oli. Tai on vieläkin. Olo on kiva, ihme kyllä. Ei mussa oikeastaan ole muuta vikaakuin luonne. ;)

Jos toiset on onnellisia, ja ne rakastaa... tai ainakin toinen niistä, täysillä, kauniisti, ilman salaisuuksia, niin ei kai ole mun velvollisuus kertoa sille onnelliselle että sen puoli elämää on tuonut niiden maailmaan jotain rumaa? Jotain sellasta rumaa mistä se onnellinen ei tiedä.

Kun se toinen on tehnyt valintansa ja päätöksensä ihan itse, kai ajatellen ettei sellanen satuta, mitä se onnellinen ei tiedä. Niin ei kai mulla ole oikeutta kertoa sille onnelliselle siitä rumasta?

Tekevälle sattuu, ja moka meinasi käydä. Toistaiseksi kuitenkin kaikki on ihan kaunista, ja se ruma on piiloteltu hyvin.

kaikki tekee niin vitun kipeetä.

Miks pitää päästää kämppä sellaseen kuntoon et vituttaa?

Miks ei voi maksaa laskuja ajallaan?

Miks pitää polttaa tupakat aina filtteriin asti?

Miks pitää olal kylmää ja pimeetä?

Miks ei voi mennä ajoissa nukkumaan?