eilen naitiin, toki vaan sen verran että mies sai. siis sama juttu, kuin lauantai-iltana. sitä ennen ei 3 viikkoon taas oltukaan naitu. 

kehräsin nätisti korvaan, että jäikö nyt joku kesken, ja vastaukseksi sain että "ei kaikkea kerralla että seuraavallekin kerralle jää jotain". revin melko hyvät kiepit, joita sitten aamuyöllä paikkailin ihanana avovaimona ottamalla suihin ja pyytämällä anteeksi kipinöintiä. 

tänään erehdyin luulemaan, että mies mahdollisesti haluaisi "olla takaisinpäin ihana", mutta mennessäni kehnäämään kylkeen kuulin, että hän on nyt käynyt jo nukkumaan. 

että. en tiedä. ihan vähän hermostuttaa. mulla on kesä ja kesäkiima. vittu että vituttaa.

Tiedät varmaan sen olon, kun mieli tekee, ei huvittaisi vastustella. Mutta silti jättää jotain tekemättä. Kymmenen kertaa yhden päivän aikana. 
Illalla, toisaalta helvetin onnellinen että taas sai pidettyä itsensä kurissa päivän, ja toisaalta ottaa päähän niin että sattuu. Seuraukset itsehillinnän puutteesta olisi voineet olla suhteellisen nautinnolliset. 

Kai sitä on tullut aikuiseksi, kun pystyy ajattelemaan asioita huomista pidemmälle?
Tai sitten vaan vanhaksi ja liian araksi ottamaan riskejä. 

.... en muuten yhdestä sanasta lähtenyt. Ehkä se vaatis sen toisenkin sanan. Sen pelossa pidän näppini erossa puhelimesta.

 Paniikkihäiriöt tuli taas takas. 

Lauantai-iltana ihan yhtäkkiä iski ehkä yks pahimmista paniikkikohtauksista mitä mulla on ollut (ja niitähän on ollut aika paljon). Mulla rupesi loppujen lopuksi kramppaamaan reidet, kädet, niska ja leuat. Ja tietty vatsan seudun lihakset. 

Kerta toisensa jälkeen mun paniikkikohtauksiin liittyy yhä enemmän kauhea epäonnistumisen tunne, ja se että oon pettymys kaikille ja teen kaiken väärin. Tuntuu pahalta valvottaa ja huolestuttaa kaikki muut vaan sen takia etten saa pidettyä omaa päätä kasassa. 

No, en oo saanut tilannetta laukeemaan ollenkaan, nyt on jo tiistai. Mut nyt en saa varatuksi itelleni lääkäriä, kun on sellanen alemmuudentunne että anteeks anteeks kun en osaa hoitaa asioita niin ettei tälläseen tilanteeseen joutuis...

 mukava näin 11 vuoden jälkeen edelleenkin todeta, että lähtisin jos pyydettäis. 

miten voi yksi -ja varsin kusipäinen- ihminen olla niin jotain...

vittu.

Tästä blogista on mukavasti tullut se oksennuspaikka, johon tulla kyykkimään kun pää alkaa olla nyrjähdyspisteessä.

En oo ollenkaan helpoimmasta päästä ihminen, vaadin niin vitusti. Tosin sen verran alkanee olla ikää että sen onneksi tajuaa ihan itsekin, että kannattanee alkaa pian tyytymään jo johonkin, täydellisyyttä ei ole markkinoilla.

Viime kuussa oli ikävä sitä omaa entistä sinkkuyksiötä, tänään teki mieli läheisyyttä. Kumma juttu kun kumpaakaan ei voi parisuhteessa saada.

Tyhjiö. umpio.

Mulla on ollut 2 keskenmenoa tänä vuonna.

Ahdistais, jollen olsi niin pameissa ettei jaksa edes ahdistaa.

Tää päivä oli rankka päivä, ja se rankin osuus oli kolmen vartin keskustelu. Loppupäivä menikin sit provosoiden muita ja ihan puhtaasti vittuillen.

Elämä on ihan kauheen naurettavaa.

Oon ollut niiiin väsynyt tänään. Aamupäivällä kävi vieraita, ja sit piipahdettiin kaupassa. Sen jälkeen nukuin myöhään iltaan saakka.

Olis kiva sanoa että nukutti matalapaineen takia mut kai se pikemmin johtui taas siitä, että noi napit väsyttää mua aivan tolkuttomasti.

Huomenna olis taas jaksettava olla sosiaalinen, pari vierasta on tulossa alkuiltapäivästä ja sen jälkeen olis tarkoitus itse lähteä käymään tutulla kylässä. Ja tällä hetkellä tekis mieli vaan nukkua pari päivää.

Tänään kun ajeltiin kauppaan läheiseen kaupunkiin, sain niin järkyttävän vitutuksen siitä, että tällästä tää elämä nyt on. Ikinä ei käydä viihteellä missään, elämä pyörii vaan himassa ja toisen kanssa ja voi vittu etten mä ole tottunut tällaseen. Illat menee samaa kaavaa, mies menee nukkumaan ennen puolta yötä, mä jään netiin pyörimään ja litkimään teetä.

Ennen sentään oli kirjotettavaa kun elämä ja pää oli niin sekasin. Nykyään ei oo kirjotettavaa kun ei koskaan tapahdu mitään.

Mulla oli koko päivän ihan ihme olo. Kai on myönnettävä että täällä eletään kevätväsymystä. Uh.

Kevätväsymyksen lisäksi mulla taitaa olla -ja on ollut jo jonkun aikaa- ihan selvästi ikäkriisi. Kolmenkympin kriisi. Nyt jo. Hirveän paljon on viime aikoina pyörinyt mielessä viimeiset kymmenen vuotta ja lähinnä se, että miten se on kulunut niin salakavalan nopeasti. Välillä ahdistaa, välillä hymyilyttää muistot, ja välillä ihan tosissaan kuristaa etten mä enää koskaan ole nuori. Tää kaikki varsinaisesti alkoi muutama viikko sitten kun mutsi soitti mulle hysteerisen kikatuspuhelun, kun se täytti 50v.

Tää "ikäkriiseily" ammentaa helposti vauhtia mun kuolemanpelosta. Vaikka mun pelkotilahäiriöt on pysyneet aika siististi hallinnassa hyvin pienellä lääkityksellä nyt pian taas vuoden, on tässä muutaman viikon aikana nukkuminen ollut taas hankalampaa. Tai nukkumaan meneminen. Sen normaalin "hukkumis"-tunteen sijalle on tullut yhtäkkiset pelot siitä, että mun joku läheinen sairastuu vakavasti tai kuolee.
Käy sinällään järkeen, että tiedän mun alitajunnan käyvän vähän hitaalla. Tää juontaa osaltaan varmasti paljon kummitädin kuolemisesta syöpään viime kesänä ja kumppanin isoisän kuolemasta tässä jokin aika sitten.

On vaan aika pirun rankkaa ymmärtää asiat järjellä täysin, mutta sit saada ihan kummallisia pelkotiloja, mitkä sitten jälkeenpäin ottaa päähän aivan tolkuttomasti. Suorastaan vituttaa, että "heittäytyy" niin idiootiksi.

Ikäkriisin yksi oire tuntuu olevan ihan järjetön hinku baariin, keskustaan, vanhaan porukkaan, parhaaseen kantabaariin, umpikänniin, korkokenkiin hoippumassa taxitolpalle.
Kotona ei huvita juoda edes saunakaljaa. Mua ei oo oikein koskaan huvittanut ottaa alkoholia kotona kumppanin kanssa. Ehkä se johtuu entisestä aviomiehestä, jonka kanssa yhdessä humaltumisesta tuli aina riita (en käsitä ihmisiä, jotka juo rähinäviinaa).

Tosin nykyisen kumppanin kanssa alussa tapailtiin vain punaviinin ja seksin merkeissä. Se oli silloin ihan kivaa. Tai kai mä oon aina ollut vähän kausijuoppo, välillä voi mennä vuosi etten juo alkoholia lainkaan, välillä ramppaan baarissa alituiseen, välillä menee vain viini, välillä vain olut.

Itseasiassa eniten huvittaisi nippasta pää sekaisin ilman sitä juomista. On siihenkin konstinsa, mut kun ei sitäkään viittis enää tässä iässä.

Kriisikriisi. Kriiseilen lisää huomenna.

Päivä on ollut jotenkin alakuloinen. Tai minä. Yksi ystävä kävi kylässä olemassa joka asiasta eri mieltä ja toinen ystävä, jonka kanssa on ollut riitaa, on ilmeisesti leppynyt hieman. Tai sitten vaan taas sovin "liittolaiseksi" erääseen asiaan.

Ennen olisin noistakin jaksanut ottaa ongelman, mutten jotenkin enää. Ihan sama. Eipä tuollaiset asiat mun elämää liikauta raiteiltaan. Enää nykyään ei jotenkin jaksa keskittyä yksityiskohtiin sitäkään vähää, kuin ennen.

Aamu oli niin absurdi, etten tiedä mitä ajatella. Olis hihityttänyt jos se ei olis ollut tavallaan niin surkuhupaisa tilanne. Tai paremminkin naurettava. Vaan eihän miehille sovi nauraa, varsinkin kun ne (kerrankin) yrittää jotain oikein kovasti..

Hupaisaa. Hetki sitten kritisoin erästä siitä, että kertomansa asiat menevät jatkuvasti pinnallisempaan, arkisempaan suuntaan, eikä vaivaudu enää raapimaan sitä pintaa syvemmältä. Vaikka samaa sitä tekee tässä koko ajan itse; jos ei ole sellaista sopivaa vitutusta päällä, tulee blogiin kirjoiteltua just niin ympäripyöreitä ettei se kiinnosta edes itseä.

Mä vaan hirmu harvoin olen nykyään vittuuntunut (tai innoissani, tai ylipäänsä minkään ison tunteen vallassa) ettei mistään oikein tule mitään, kunnolla. Tosi outoa ja ahdistavaakin.

mulla ei pitänyt olla tänään syytä kirjoittaa, mutta olipas sittenkin.

"intiimijutut" oli alkuun syy tapailla. niissä merkeissä menikin ihan hiton hyvin- ja usein. silloin alkuun. bla bla, vanha tarina, vietettiin aikaa muutenkin enemmän yhessä ja diipa daapa, nyt asutaan yhteistä taloa ja niin edespäin. mutta makuuhuoneen puolella ei oikein tahdo toimia. syyt on syvemmällä kuin pelkästään itse seksissä, mutta mulla ole aihetta ruotia kaikkia syitä täällä, kun ne muutenkin tiedän.

kummastuttaa miten paljon se tuntuu olevan välillä mulle ongelma. ja iso sellainen. ehkä suurempi syy on se ettei asiasta voi keskustella mitenkään. jos sanoo suoraan, on ilkeä, jos koittaa kierrellä, toinen heittäytyy tahallaan tyhmäksi, jos kysyy nätisti niin suhtaudun alentuvasti. jotenkinhan tästä olis päästävä eteenpäin?

mulla oli joskus kesäkolli jonka kanssa seksi oli loistavaa. kuitenkin, kun juttu alkoi käydä vakavaksi, pakkasin kamat ja vaihdoin maisemaa, kun tiesin ettei me sovittu mitenkään yhteen. niin vähän seksillä on oikeasti väliä. miksi se nyt kuitenkin tuntuu jotenkin kynnyskysymykseltä?

mulle kasvaa perkeleen viisuri suoraan poskeen. kolme muuta on kasvaneet nätisti paikoilleen. vittu.